- do you remember when... - no.





olipa kerran pikku-suvi, joka lähti kauniina perjantai-iltapäivänä järvenpäähän. suvilla oli ensimmäistä kertaa sinne mennessä matkalaukku oman laukkunsa lisäksi mukana, jonka suvi sitten näppärästi laittoi junassa yläpuolellensa tavaroille tarkoitetulle paikalle. kun suvin oli aika vaihtaa pendolinosta lähijunaan, hän ihmetteli, miten hänellä on niin kevyet matkatavarat. pian suvi tajusi jättäneensä matkalaukun pendoliinoon, juoksi takaisin sen luo, mutta juna ehti lähteä suvin silmien edessä. pikku-suvi päättikin jatkaa lähijunalla helsinkiin pendolinon pääteasemalle. jospa siivoojat tai vorot eivät olisivat kerenneet huomata laukkua. helsingissä vr:n ystävälliset tädit etsivät ja etsivät laukkua, mutta eivät löytäneet sitä. pikku-suvi joutui lähtemään helsingistä järvenpäähän poikaystävänsä luo vain oma laukku kädessään. suvi joutui olemaan maanantaihin asti järvenpäässä, jotta pystyi soittamaan löytötavaratoimistoon, olisiko matkalaukku päätynyt jo sinne. mutta ei.



....tarinan opetus: älä jumalauta ikinä unohda matkalaukkua tai mitään minnekkään. mulla olis ollu tiistaina matikan uusinta, ja kappas vaan, laskin ja kirjat on siinä matkalaukussa :-D siellä oli myös mun silmälasit ja piilarit, joten viikonloppu mentiin nenä kiinni kaikessa. plus siinä laukussa oli myös mun junalippu takas kotiin sunnuntaina. onneks sai kuitenki uuden iha ilmatteeks :-D plus kaikki vaatteet tosiaan lainasin mikaelin vaatekaapista. TOINEN OPETUS: kuljeta laukussas mukana aina kaikki, mitä ilman et pärjäis esimerkiks viikonloppua :-D voi luoja. jospa mä tästä opin jotain iha oikeesti. 

ainii..oonha mä kadottanu myös mun huivin, jota käyttäisin oikeestaan päivittäin. plus kadotin mikaelilta saaman rannekorun egyptin reissusta perjantaihin asti, mutta sitte onneks löysin sen mun laukusta korujen seasta :-D well done suvi, well done. pitäs varmaa niitä kalaöljykapseleita alkaa syömää nii muistais joskus jotai :-)

parasta ku musa pakottaa nyökyttää pään



moikka taas ! lauantaina oltiin kaverin luona viettämässä iltaa pitkästä aikaa ja hauskaahan siellä oli. siinä ennen yhtä sain itteni hinattua takas kotiin ja aloin nukkuu, mikä selvästiki oli virhe. tai sitte herääminen sunnuntaina. hauskan illan jälkeisiä kuvia toi toisiks alimmainen......not so fun. ikinä en oo tainnu kokee yhtä järkyttävää pääkipua :-D ei ikinä enää (ja vitut..). 
maanantaina oli palautuspäivä hehheh...kyllähä kaikki meni vähä niinku odotinki, uusinnois taas tässäkin jaksossa siis :-D keksin taas lisäks että voisin kirjottaa myös uskonnon, joten pitäis sekin saada mahdutettua ens vuoden lukujärjestyksiin..kauheeta säätämistä tän koulun kans taas vaihteeks. toi uskontoki on vähä siinä ja siinä, koska oon varmaan niin ateisti kun ihminen voi vaan olla. nooh, pitää miettii :-)
tänää jäin kotiin, koska vähä siltä tuntu että tähän taloon saattais tulla uudet laatotukset (if you know what i mean) mutta kyllä ihan puhtaana on tähän asti pysyny onneks ! eipä mulla muuta, vois tästä lähtee lepäilee :-D hyvät viikon jatkot kaikille !

paras on usein sitä, mikä on populäärii



olihan se outoo, kun viereen katsoi eikä siinä enää ketään. olihan se outoo, mutta näin siihen tottui. tulevaisuus vie ajatukset mukanaan. kun on innostunut, aika menee kuin siivillä. eihän sitä ikinä tiedä mitä tapahtuu, mutta tällä hetkellä odotan, että tapahtuu vaan hyvää.


viimesimpiin päiviin on mahtunu niin ikävöimistä, surua, stressiä kuin nauruakin. mikael tosiaan lähti sunnuntaina aikasin aamulla taas etelämpään suomeen ja nyt taas en tiiä mitä vapaa-ajalla aina tekisin. mulla on tollanen pikku projekti menossa vaatekaappien oviin liittyen, ja oon itseasiassa tehny tätä jo monta kuukautta mutta ikinä ei meinaa tulla valmista. sellasta se on. päätin kans sunnuntaina että nyt mä oikeesti alan taas käymään salilla ja lenkillä. ihan hyvin kyllä on alkanu nää kolme päivää :-D lauantaina tarkotus ois sitte mennä empulle porukalla viettää iltaa. aijjai kyllä se uusintoihi lukeminen nyt vähän kärsii....

oon muute koko päivän kävelly tunisias hehhe. ei nyt kirjaimellisesti kuitenkaan, vaan päätin laittaa aamulla hajuvettä minkä ostin sieltä. aina kun se tuoksu tulee, tulee välähdys joko hotellihuoneesta, kaupoista tai siitä reitiltä mikä kaupoille meni. kaikki. tää ei tee yhtään hyvää tälle halulle päästä taas sinne :( onneks syyslomalla ehkäpä, ehkäpä...

tiesin kuinka kylmä käy jos et sä mun viereeni jää


älä mee. älä taas mee. piinaavaa odottaa, piinaavaa olla epävarma kaikesta. kaikesta paitsi omasta tahdosta jos sittenkään siitäkään. muuttaisko omaan kämppään, muuttaisko toiseen kaupunkiin, muuttaisko kokonaan toiseen maahan, toiselle mantereelle? taikka sitten vaan siihen omaan kämppään. mutta ei ilman sua. onneks kevät on todellaki täällä ja aurinko paistaa, kirkkaassa säässä on mielikin valoisa. miten ihanalta asfaltti tuntuikaan muutama päivä sitten kengänpohjien alla. miten kauniilta hiekkaiset tiet näyttää auringonvalossa.

ps. iiriksellä oli synttärit, 18v iso tyttö seki jo hui. tein sille pienen yllärin (<-klick!)

i'm no longer deaf to the sounds


kuvissa kauppareissua koirulin ja mikaelin kans, keilailuu, jälkijunassa olevaa naked truthii tylsyyksissäni (toi hiusten välistä tuleva valopiste näyttää aika karmeelta poskessa :-D), ja viimesenä ihana aamupala rauhassa savon sanomien kera.

oltiin tosiaan torstaina syömässä ja keilailemassa mikaelin, idan, even, siirin ja milan kans. oli hirmu kivaa ja kaatojaki tuli ! ;-) haluttiin jotain tekemistä viikonlopuks nii keksittiin sitte että mentäis mun kaverin kämpille viettää iltaa. tää juttuha meni sitte vähä mönkään ja odottelujen jälkeen päädyttiin idan siskolle sen, even, miksun ja iiriksen kans :-D mukava oli viettää iltaa vähä rauhallisemmin, ei mitää kaatokännejä, vaan jauhaa vaan paskaa ja nauttia loistavasta seurasta.
enää ruotsin ja enkun kokeet jäljellä ja sitte alkaa tän vuoden viimene jakso ! sounds pretty good. kohta pitää jo syksyn kirjotuksiinki alkaa lukee apua :-D noh, jospa mä ny alottaisin tästä huomenna olevasta ruotsin kokeesta...morjes !